-
Vaalivideoni
Alla vaalivideoni. Sitä saa jakaa <3 Kahden pienen lapsen isänä haluan rakentaa tulevaisuutta, jossa on toivoa, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuksia kaikille. Unelmoin Hyvinkäästä, jossa jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon – kaupungista, joka suojelee luontoaan, panostaa lapsiin ja perheisiin ja elää kulttuurista. Haluan, että jokainen kaupunkilainen voi vaikuttaa siihen, millaisessa ympäristössä me elämme nyt ja millaisen jätämme…
-
Kulttuurikasvatus ja -harrastaminen ovat jokaisen lapsen oikeus
Taiteen perusopetus on keskeinen keino taata kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuus tutustua kulttuuriin ja taiteeseen. Tällä hetkellä osallistuminen taiteen perusopetukseen on kuitenkin monin paikoin perheiden maksukyvystä riippuvaista. Tämä ei ole yhdenvertaista eikä vastaa lapsen oikeuksien sopimuksen ja perusopetuslain tavoitteita. Siksi ehdotan, että taiteen perusopetuksen tulisi olla Hyvinkäällä kaikille lapsille tarjottava maksuton osa opetusta esi- ja…
-
Vakinaistetaan puistoruokailu Hyvinkäällä
Hyvinkäällä on yli 9000 lasta ja nuorta, joille haluamme antaa parhaat mahdolliset eväät elämään. Samaan aikaan lapsiperheköyhyys kasvaa koko maassa: Tilastokeskuksen mukaan lasten köyhyys- tai syrjäytymisriski nousi viime vuonna 14,1 %:sta 17,3 %:iin. Se tarkoittaa yli 800 lapsiperhettä Hyvinkäällä, joissa jokapäiväisen ruoan riittävyys voi olla huolenaihe. Se tarkoittaa yli 1600 köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevaa lasta…
-
Demokratia voi hyvin, kun valta kuuluu kansalle
Hyvä päätöksenteko perustuu luottamukseen ja siihen, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Kun ihmiset kokevat, että heidän mielipiteillään on merkitystä, he haluavat myös osallistua: äänestämällä, keskustelemalla ja jopa lähtemällä itse ehdolle. Siksi on huolestuttavaa, että ehdokkaiden määrä on laskenut koko maassa ja läpi puoluekentän. Moni kokee, ettei politiikka tarjoa aitoa vaikutusvaltaa. Kuntapolitiikassa olen pitänyt arvokkaana sitä,…
-
Puntaroiva päätöksenteko vahvistaisi Keski-Uudenmaan sotepäätöksiä
Aamupostissa 14.3. julkaistu yhteiskirjoitukseni kansanedustaja Tiina Elon kanssa. Hyvinvointialueilla tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan asukkaiden hyvinvointiin. Nämä päätökset tulisi tehdä avoimesti, harkiten ja laajasti eri näkökulmia kuullen. Yksi lupaava keino tähän on puntaroiva päätöksenteko, jossa eri taustoista tulevat asukkaat tuovat esiin ja kuuntelevat argumentteja sekä keskustelevat niistä tasa-arvoisesti. Sitran tukemat kansalaispaneelit ovat jo osoittaneet, että…
-
Turvallisuus rakentuu luottamuksesta ja uudistumisesta
Aamupostissa 15.1.2025 julkaistu mielipidekirjoitukseni. Sitra julkaisi joulukuussa turvallisuusympäristön murrokseen liittyvän katsauksen, jossa pohdittiin turvallisuuteen vaikuttavia kehityskulkuja. Sitra nostaa raportissa esille yhteiskunnallisen liiman rakoilun ja taloudellisen valtapolitiikan nousun, johon liittyy kapea käsitys valtion roolista. Nykyinen tehokkuutta painottava talousajattelu unohtaa, että kuntien ja julkisen sektorin tulisi olla luovuuden ja uudistumisen moottoreita. Luovuus joustaa ja kestää kriisien keskellä. …
-
He halusivat sulkea kirjaston
Aamupostissa 5.11.2024 julkaistu mielipidekirjoitukseni. Ajassa elävä kirjasto tarjoaa monipuolisia maksuttomia palveluita ja edistää kaikenikäisten lukutaitoja. Se myös toimii aktiivisena areenana kansalaiskeskustelulle ja demokratian toteutumiselle. Se on paikka kaupunkitilassa, jossa voi olla läsnä ja oleilla ilman tarvetta kuluttaa. Toisaalta kirjastot ovat monelle työnteon paikkoja, joissa työskentelevät opiskelijat, pienyrittäjät, freelancerit ja osaamistaan kehittävät työnhakijat. Kirjasto edustaa myös…
-
Paras leikkaus on sellainen, joka auttaa kasvua ja kehitystä
Aamupostissa 23.9.2024 julkaistu mielipidekirjoitukseni. Pidin myös samansisältöisen puheen taideopetukseen kohdistuvia leikkauksia vastustavassa Pelastetaan Villa Arttu -mielenosoituksessa. Hyvinkään torin laidalla kasvaa Hyvinkään nimikko-omenapuita (Malus Hyvingiensis), näitä Rautatienomenapuita on kasvanut myös kymmenillä Suomen rautatieasemilla jo yli 60 vuoden ajan. Omenapuutarhat ovat osa suomalaista kulttuuria, ja Hyvinkää on jättänyt tähän kulttuuriin hienon merkkinsä, samoin kuin Hyvinkään muista jäljistä…
-
Metsien arvo on muutakin puin puuta
Aamupostissa 26.8.2024 julkaistu mielipidekirjoitukseni Ari Koponen (AP 20.8.) kaipasi faktapohjaista keskustelua metsistä varsin kärjistävällä otteella. Suomessa on 570 000 metsänomistajaa, heistä suurin osa Etelä-Suomessa ja varmasti monet haluavat hoitaa metsiään kestävästi. Jokaisella on oikeus käyttää metsiään haluamallaan tavalla, eikä heitä sovi siitä syyllistää. Politiikan tehtävänä ei ole tarjota yksinkertaistavia vastakkainasetteluja vaan houkuttelevia ja kestäviä vaihtoehtoja,…
-
Tervetuloa priorisoimaan kuntataloutta
Tein tekoälyn avustamana pelin, jolla voi arvioida, että mihin hyvään niitä kaupungin kassaan kerättyjä yhteisiä rahoja kannattaisi oikein käyttää. Vai pitäisikö mieluummin kerätä vähemmän rahaa. Vastaavatko tulokset omia mielikuviasi arvoistasi? Kun olet pelannut tarpeeksi monta kierrosta, olisi kiva kuulla tuloksistasi vaikka sosiaalisen median kanavissani. Mikä sinulle on tärkeintä? Talouden priorisointipeli Talouden priorisointi Raha ei riitä…