Avainsana: tulevaisuus
-
Demokratia voi hyvin, kun valta kuuluu kansalle
Hyvä päätöksenteko perustuu luottamukseen ja siihen, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Kun ihmiset kokevat, että heidän mielipiteillään on merkitystä, he haluavat myös osallistua: äänestämällä, keskustelemalla ja jopa lähtemällä itse ehdolle. Siksi on huolestuttavaa, että ehdokkaiden määrä on laskenut koko maassa ja läpi puoluekentän. Moni kokee, ettei politiikka tarjoa aitoa vaikutusvaltaa. Kuntapolitiikassa olen pitänyt arvokkaana sitä,…
-
Paras leikkaus on sellainen, joka auttaa kasvua ja kehitystä
Aamupostissa 23.9.2024 julkaistu mielipidekirjoitukseni. Pidin myös samansisältöisen puheen taideopetukseen kohdistuvia leikkauksia vastustavassa Pelastetaan Villa Arttu -mielenosoituksessa. Hyvinkään torin laidalla kasvaa Hyvinkään nimikko-omenapuita (Malus Hyvingiensis), näitä Rautatienomenapuita on kasvanut myös kymmenillä Suomen rautatieasemilla jo yli 60 vuoden ajan. Omenapuutarhat ovat osa suomalaista kulttuuria, ja Hyvinkää on jättänyt tähän kulttuuriin hienon merkkinsä, samoin kuin Hyvinkään muista jäljistä…
-

Unelma kestävästä Hyvinkäästä
Kestävä Hyvinkää tarkoittaa hyvinvoivia ihmisiä, jotka uskovat huomisen olevan tätä päivää parempi. Unelmieni Hyvinkää syntyykin tämän päivän päätöksistä. Sellaisista, jotka tehdään tehdään tulevaisuus kirkkaana mielessä. Kaupungin tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa kestävyyden kaikki osa-alueet huomioiden. Unelmoin Hyvinkäästä, joka on sitoutunut omaan pelikirjaansa ja ympäristöohjelmaansa. Haluan rakentaa kaupunkia, jossa päätöksiä tehdään tulevat sukupolvien…
